Anne Meriläinen

Pohjois-Karjalasta

Etusivu

Olen Anne Meriläinen, historian maisteri FM, projektisihteeri, Joensuun Koverosta, entisestä Tuupovaarasta.

Asun pienellä Koveron kylällä, Pohjois-Karjalaisessa vaaramaisemassa.Työn puolesta olen elänyt Espoossa, Nurmeksessa, Joensuussa ja nyt kotiskunnassani. Olen 13vuotiaan tytön äiti, kyläkoulun kannattaja.

Kiitos lämpimästi kaikille eduskuntavaalikampanjaani tukeneille ja minua äänestäneille ihmisille. Elo jatkuu ja toimiminen tällä ruohonjuurisektorille edelleen. Saimme koulutuslautakunnalta lupaavan esityksen, että kyläkoulu säilyy, jos oppilasmäärä pysyy 30 oppilaassa. Koulumme on erinomaisessa kunnossa ja lapset ja me vanhemmat olemme tyytyväisiä kouluun ja sen antamaan opetukseen. Pienellä koululla ja viihtyisällä ympäristöllä on suuri merkitys. Nyt olemme aloittaneet aktiivin kampanjan, että saisimme lisää lapsiperheitä mukavalle kylällemme. Kovero sijaitsee liikenteellisesti erinomaisessa paikassa, Ilomantsin tien risteyksessä. Matkaa Joensuuhun on 45km, Ilomantsiin 26km, Tuupovaaran kk 7km ja Tohmajärvelle 40km. Meiltä ihmisiä käy töissä monessa suunnassa, siksi tänne on helppo tulla. Kauppa toimii nyt huoltoaseman yhteydessä. Ounevan tehtaat ovat lähietäisyydellä, että teollisia työpaikkojakin on 5km päässä. Etsimme maaseudun rauhaan ja vireään kyläyhteisöön kaipaavia lapsiperheitä, jotka haluaisivat lapsensa pieneen idylliseen kyläkouluun. Haemme myös tietoja Koveron alueen  myytävistä/vuokrattavista kiinteistöistä, joita tulokkaille voisi tarjota. Minuun voi näiden tiimoilta olla yhteydessä.

Koulumme oppilaat pitävät yllä näytelmäkerhoa, jolla oli eilen ensi-illassa Lumikki satunäytelmä, jota tuli katsomaan n. 60 ihmistä. Lapset loistivat taas hienosti esityksessään ja musiikki ja laulukin meni kohdalleen. Näytelmäkerho saa avustusta nuorisoseuralta, joka on kylämme dynamo. Muuta lasten toimintaa järjestää partio ja seurakunta ja lapsilla on vielä oma toimintakerhonsa keskiviikkoisin koululla. Kylällä on hyvä uimaranta ja avantouinti on kyläläisten suosikkiharrastuksia.

Joulu lähestyy kovaa vauhtia. On ollut hyvin vaihteleva säinen syksy. Enimmäkseen kuitenkin aika leuto. Lunta tosin olemme saaneet kiitettävästi ja maa on valkoinen ja Joulusta epäilemättä tulee valkoinen. Koulun ja kylän joulujuhlaa vietetään taas tiistaina 21.12. klo 18. Vanhempainyhdistyksellä on arpajaiset yhdessä nuorisoseuran kanssa ja tuotto jaetaan kummankin kesken tasan.

Eilen oli nuorisotalolla sadan megan ilta, jossa pohdittiin mahdollisuutta päästä sata megaisen nettiliittymän yhteyteen. Tännehän on nyt hätälaitos vetänyt kaapeleita lähimaastoon, että tuntuisi järkevältä, jos siihen valokuitukaapeliin saisi liittymän myös meidän kylältä.

Tänä syksynä on jälleen ollut lakkautusaaltoja. Pahiten entistä kuntakeskustamme uhkasi nuorisotalon lakkautuspäätös. Siinä ei taas kuunneltu lainkaan paikallisten mielipiteitä talon käytöstä. Nuorten ohella eläkeläiset on yhtä suuri käyttäjäryhmä ja sen lisäksi nuorilla aikuisillakaan ei ole omaa paikkaa missä tavata. Mutta monen tahon yhteistuumin saimme asian estettyä. Talon lakkautuksesta oli laskettu koituvan huikea 28 000 euron säästö. Kaupunki laittaa nyt jo 40 000euroa pelkästään virolaisen lentoyhtiön suoralentojen markkinointiin. Siitäkin voi miettiä, kummasta asiasta on enemmän hyötyä täällä asuvan ihmisen kannalta.

Hyvää ja Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille!

 

 Koveron koulu.

 

Yhteystietoni ovat sähköposti anmerilainen@gmail.com, puh. 050-5341471 ja facebook sivuni Anne Meriläinen